Polttarit osa 2

Viime postauksessa kerroin ensimmäisen polttaripäivän tapahtumista.

Seuraava polttaripäivä starttasi hyvissä ajoin käyntiin. Väsynein silmin aloitin päivän kattamalla aamupalaa pöytään. Eihän se päivä ilman kahvia käynnisty. Siispä kananmunat porisemaan, kahvi tippumaan ja leipävermeet pöydälle. Pikku hiljaa sitä loputkin naisista heräilivät ja päästiin kaikki pöydän antimien kimppuun.

Kun mahat oli saatu täyteen, oli vähän ikävämmän homman vuoro. Nimittäin mökin siivouksen. Kyllähän me naiset pieni sotku oltiin saatu aikaiseksi, mutta kaikkien osallistuessa (tai lähes kaikkian) saimme kuin saimmekin urakan ihmisten aikaan hoidettua.

Siivouksen jälkeen olikin aika pakkautua autoihin ja kääntää autojen nokat kohti Tamperetta. Polttarisankarimme Marikki ei tässä kohtaa vielä tiennyt minne olimme matkalla. Määränpää paljastui vasta autojen kääntyessä Särkänniemeä kohti. Marikin riemu "kyllähän mä tästä joskus jotain vihjasin, mutta en mä millään arvannu, että te mut oikeesti tänne toisitte" osoitti, että Särkänniemi oli selvästi ollut nappi valinta polttaripäivään.

Ja varmasti mieluinen valinta se oli muidenkin mielestä (lukuun ottamatta yhtä joukkomme jäsentä, joka ei edellisen päivän huvittelusta johtuen uskaltautunut lähteä kokeilemaan, mitä olotila sanoisi härveleissä pyörimisestä). Tovi siellä Särkänniemessä vierähtikin, kun me naiset juostiin lasten lailla laitteesta toiseen. Nälän iskiessä kävimme heittämässä evästä naamariin ja taas jaksoi huvitella.

Särkänniemessä oli ilmaisesiintyjänä Robin. Oi vitsit! Ihana Robin. Tykkään. Myönnän häpeilemättä. Ja kyllä sitä porukkaa lavan läheisyydessä riittikin. Taitaa siis muutama muukin tykätä.

Kellon rientäessä oli pikku hiljaa aika siirtyä kohti seuraavaa etappia. Niinpä pakkauduimme jälleen autoihin ja lähdimme huristelemaan rauhallisesti ajelemaan kohti Kankaanpäätä. Kankaanpäässä majapaikan ennen illan rientoja meille tarjosi Miia. Naisille tukat kondikseen ja nättiä päälle ja piankos sitä jo oltiin valmiita maailmalle.

Polttareiden viimeisenä etappina toimi Stage, joista seurueellemme oli varattu pöytä kuohuvan kera. Eikä parempaa sijaintia olisi pöydälle voinut toivoa, kuin suoraan lavan edustalla. Olihan myöhemmin illasta lavalle nousemassa Stig. Stagessa juhlat jatkuivat valomerkkiin asti.

Vaikka polttarit ihan mahtava viikonloppu olikin, niin kyllä oli ihanaa päästä pitkän reissun jälkeen vihdoin Jarin kainaloon unten maille.

Polttarit osa1

Mitä kuvassa tapahtuu?

No, meikäläinenhän siinä yrittää kivuta rosmoilee, mutta joku hyvännäkönen poliisimuija on heti keskeyttämässä suunnitelmat. Taisi vielä olla itse talon emäntä kyseessä. Tultiin kuitenki sen verran hyvin juttuun, että rangaistukset jäi saamatta. Rangaistuksen sijaan lähdettiin yhdes juhliin. Otettiin vielä pari kaveriaki mukaan. Siinä hurahtiki sit koko viikonloppu. Kyseessähän on siis viime viikonlopun polttarit!

Morsian Marikki (jonka häiden kaasoilusta olen muuten puhunut täällä, täällä ja täällä) oli aloittanut normaalin tapaan työpäivänsä. Kuuden naisen muodostaman rosmojoukon voimin säntäsimme keskeyttämään tuon reippaasti alkaneen aherruksen ja näin starttasi polttarit käyntiin. Ei tainnut tyttö tietää, että nurkan takana oli rosmojoukko valmiina.

Tässä vaiheessa polttareita kasvojani komisti vielä ei-asukokonaisuuteen sopiva naamio.

Ensimmäisenä suuntasimme Marikin kotiin vaihtamaan asustetta. Koska porukkamme koostui rosmoista, tarvitsimme joukkoomme tietysti poliisin meitä toppuuttelemaan. Morsiamelle siis poliisin vermeet niskaan. Tässä vaiheessa huijasimme vielä Marikkia, että viettäisimme päivän, illan ja yön hänen luonaan. Raukka vielä nieli syötin. "Voi ei, miksei Mikko ole siivonnut, kun kerran tiesi polttareista", vaikeroi morsian muiden pidätellessä naurua. Pettymys polttaripaikasta ei kuitenkaan paistanut hänen kasvoiltaan, vaikka polttarisankari varmasti tunsi sisällänsä lievää pettymystä.

Lopulta löimme morsiamelle pakkauslistan kouraan. Tässä kohtaa morsiamellekin valkeni, että kyllä tarkoitus on suunnata muille maille. Tavarat ja naiset autoon ja suunta kohti Kankaanpään toria. Torilla polttarit etenivät hyvinkin perinteiseen tapaan. Kortsuja emme sentään laittaneet morsiamen myymään, vaan hoidimme homman hieman siveellisemmin ruusuja kaupitellen.

Ruusujen myynnin lomassa tiedustelimme vastaantulijoilta neuvoja hyvään avioliittoon. Miehille tuppasi tuo kysymys olemaan hieman vaikea, mutta kun kysymyksen käänsi "millainen on hyvä vaimo", niin johan rupesi vastauksia tulemaan. Viimeisillä minuuteilla törmäsimme herttaiseen iäkkäämpään naishenkilöön, joka pienen koiransa kanssa seisoskeli Citymarketin edustalla. Saimme häneltä niin arvokkaat opit hyvään avioliittoon, että pakko jakaa ne myös kanssanne.

Ensimmäinen onkin varmaan monelle jo tuttu ohje, joka kieltämättä joskus tuppaa itseltäni unohtumaan: Mikäli mies sanoo hoitavansa asian, hän hoitaa sen kyllä. Siitä ei tarvitse muistuttaa puolen vuoden välein. Toinen ohje olikin itselleni aivan uusi: Naisen paikka on keittiössä. Siemaillen punaviiniä ja katsellen miehen uurastusta hellan ääressä.

Loppupäiväksi siirryimme Parkanosta varaamaamme mökkiin.  Mökillä huolen hulvattomasta meiningistä piti jättitrampoliini (kuten alla olevasta kuvasta näkee) ja ulkoamme poreineen. Ammeessa tulikin useampi tunti porukalla vietettyä. Poreiden lomassa lämmön takasi pihapiiristä löytyvä puusauna. Muutaman kerran pesä jäi vailla vahtia tulen päästen sammumaan ja lämmön hiipumaan. Jonkin sortin löylyt saatiin kuitenkin heitettyä. Suurin osa joukostamme uskaltautui poikkeamaan hyisessä järvessä. Itse en lukeutunut tuohon joukkoon.

Ei Marikilla oikeasti ole niin huono happi, mitä kuva antaa ymmärtää. Raukka ei vain päässyt ylös, kun meikäläinen pomppi innoissaan vieressä.

Puolen yön aikaan alkoi porukkaa sen verran ramasemaan, että oli aika siirtyä vällyjen väliin. Eikä ollut kyllä lainkaan huonompi idea se, olihan tiedossa vielä koko seuraava päivä hauskanpitoa.

Lavatanssijumppa

Lupasin aikaisemmassa postauksessa kertoa hieman tarkemmin tuosta Laviksesta eli Lavatanssijumpasta. Jumppia oli järjestetty kolmelle maanantaille ja nyt nuo maanantait on jo takanapäin. Ikävä arkinen maanantai on siis palannut.

Tiedättekö, kuinka maanantai on aina se viikon ikävin päivä? Viikonlopun vapaus on taakse jäänyttä ja arki on taas synkkänä edessä. Jarin työpaikka kahmaisee perheemme pään (heh) useammiksi tunneiksi päivästä ja luovuttaa hänet vasta illan pimentyessä takaisin luoksemme. Olipas dramaattisesti esitetty.

Mielestäni voisimme luopua koko maanantaista. Tosin se tekisi sitten tiistaista maanantain kaltaisen ikävän päivän. Ehkä siis tuo maanantain olemassa olo on vain hyväksyttävä. Tosin, jos maanantaista luovuttaisiin, niin silloinhan elämään mahtuisi useampi viikonloppu. Melkein jo aloin laskemaan, montako viikonloppua se tekisikään (elämän pituudesta riippuen). Matemaattisena ihmisenä, sitä rupeaa niin pienestä heti pyörittämään lukuja päässään.

Anyways, palataanpa takaisin siihen Lavatanssijumppaan. Pointtina oli, että tuo Lavis teki maanantaista oikeasti mukavan ja odotetun päivän. Kyllä vain. Maanantaista on kuin onkin mahdollista saada mukava päivä muiden joukossa. Asenne ratkaisee.

Lavis on jotain jumpan ja lavatanssin välimaastosta. Ehkä kuitenkin enemmän sitä jumppaa lavatanssin pauhatessa taustalla. Jumpassa kuitenkin hyödynnetään lavatanssin askeleita, niin ei sitä pelkäksi jumpaksi voi sanoa. Eli pidetään se alkuperäinen: Lavis on jotain jumpan ja lavatanssin välimaastosta. Ja olihan se hauskaa! Mikäs sen mukavempaa tapaa hikoilla, kuin tanssin merkeissä. Taisimme ystävämme kanssa olla porukan nuorimmat (yhden muun jumppaajan lisäksi). Muuten mentiin suurimmilta osin sinne 40+ jopa 50+ linjalle. Mutta eihän se menoa haitannut. Paremmin se heillä tuntui lanne keikkuvan, kuin meikäläisellä.

Alla oleva video näyttää, mitä tuo Lavis oikeasti on. Sitä, kun on sanoin hiukan haastava selittää. Niin kuin videosta näkee, niin Lavista tanssitaan yksin. En siis tullut tuhonneeksi kenenkään varpaita. Hyvä minä!

 

Tiistaina sitä pitäisi sitten lähteä katsastamaan tuo varmasti monelle tutumpi tanssillinen liikuntamuoto Zumba. Vähän jännittää, kun ei tuo lantion keikuttaminen itseltä onnistu niin komiasti. Pitäisi mennä asenteella "Ei sen niin väliä, miltä näyttää. Pääasia, että on kivaa ja kunto nousee siinä sivussa.". Tuo oma asenne tuppaa vain olemaan enemmän luokkaa "Jos jotain tehdään, niin tehdään se sitte kunnolla tai jätetään kokonaan tekemättä.". Asennevammasta huolimatta olen valmis tutustumaan Zumban saloihin.

Syksyn uusia Lavis tunteja odotellessa

Herkut vs. minä

Tänään päätin ryhtyä syömään säännöllisemmin. Säännöllisyyden tarkoituksena olisi päästä eroon jatkuvasta herkuttelusta. Meikäläisen napa kun on raskaudesta lähtien vetänyt herkkuja minkä ehtii. Tai minkä kehtaa. Ennen raskautta ei tuo makea juurikaan kuulunut elämääni. Kuului kyllä joskus aikoinaan, mutta pari vuotta oli herkuttelu ollut melko vähäistä. Raskauden jälkeen on maistunut niin karkit kuin leivonnaiset. Kaikki, mistä nyt löytyykin hulluna sokeria. Kuinka paljon tuo meikäläisen napa mässyä vetääkään, niin määrä on jotain tähtitieteellistä. Enkä edes kauheasti liioittele.

Ajattelin siis, että jos ei ehdi tulemaan nälän tunnetta, ei tule niin kauheasti herkuteltuakaan. Tai ainakin herkuista erossa pysyminen on kylläisenä helpompaa.

Tavoitteeni myötä väänsin aamulla silmät ristissä itselleni kaurapuuroa. Oli pahaa. Lohdutukseksi söin minttujäätelöä. Herkut vei 1-0. 

Miten meni, noin niinku omasta mielestä? Ei kovin hyvin.

Voi hyvänen aika. Sitä on tullut päästyä eroon tupakasta, niin kyllä meikäläinen nyt tämänkin hoitaa kotiin. Huomenna päivä uusi. Motivaatio: ollaanko kavereita?

#kehukumppania

Törmäsin tässä jo joitakin viikkoja sitten #kehukumppania haasteeseen. Nyt päätin minäkin ryhtyä tuumasta toimeen. Varokaa siis. Siirappia luvassa.

1. Milloin viimeksi olit erityisen ylpeä puolisostasi?

Rehellisesti sanottuna olen Jarista ylpeä joka päivä. Hän on upea avopuoliso ja upea isä. On niin mahtavaa katsoa, kuinka hän touhuaa pienen prinsessamme kanssa. Vaipanvaihto tai ruoanlaitto ei meillä kuulu ainoastaan naisten hommiin. Hän on aidosti läsnä ja mukana arjessa. Myös silloin, kuin ei ole paikalla. Työpäivän aikana viestittelemme paljon toisillemme. Jaamme, miten päivä on siihen asti sujunut. Ihana tapa, josta emme toivottavasti luovu ikinä.

2. Mihin piirteeseen alunperin ihastuit kumppanissasi?

 

Mehän tavattiin Jarin kanssa ensimmäisen kerran, kun opiskelimme samalla luokalla datanomiksi. Emme kuitenkaan kunnolla tutustuneet toisiimme koulussa. Joskus joitakin sanoja vaihdettiin ja kilpailtiin siitä, kumpi on parempi ohjelmoinnissa. Jari tuli samalle luokalle muistaakseni toisena lukuvuonna. Hetkeä myöhemmin oma koulunkäyntini alkoi olla vähän sitä ja tätä töiden ohella. Koulussa ei siis paljoa tullut oltua. Tuolloin elimme molemmat silloisissa parisuhteissa, joten kouluaikoina oltiin ihan kiltisti. Tai näin täytyy ainakin sanoa, kun ei koskaan tiedä, kuka tänne blogiin eksyy. No ei. Kyllä me ihan kiltisti oltiin. Ei annettu tilaisuutta ihastumisille.

Vähän koulujen päättymisen jälkeen tapasimme uudestaan ja siitä se sitten samantien lähtikin...
 

Ensimmäisiä varmasti ihastuin siihen, kuinka avoin Jari pystyi alusta asti olemaan. Tosi nopeasti hän kertoi oman elämänsä taipaleesta ja oman elämänsä salaisuuksista. Sen lisäksi, että hän pystyi avautumaan, oli hän myös hyvä kuuntelija. Aidosti kiinnostunut minusta. Molempien on ollut alusta asti helppo puhua toiselle. Jari on ymmärtäväinen ja ajattelevainen. Huomioon ottamista unohtamatta. Hänen rohkeutensa on myös yksi iso asia, mikä heti alkuunsa tuli ilmi. Niin sanoissa, kuin teoissa. Tämä itseasiassa paljastui jo siellä koulun penkillä. Jarin kanssa on vain niin helppo ja ihana olla. Ihastuminen johtikin pikapikaa rakastumiseen.

3. Mikä on parasta parisuhteessanne?

Kaikki tuo yllämainittu ja ehkä isoimpana luottamus. Uskalletaan puhua kaikesta mieltä painavista asioista. Tunteet voidaan näyttää avoimesti. Asioista voidaan puhua ilman riitaa. En vieläkään tiedä, millainen Jari on suuttuessaan. Riitoja kun ei ole ollut. Osaamme kyllä olla asioista eri mieltä tai tyytymättömiä toisen tapaan toimia. Riitaa niistä ei kuitenkaan nouse. Asioista voidaan keskustella ilman lautasten seinään lentämistä.

Kun huomenna rakastamme toisiamme enemmän kuin eilen, miten voin edes kuvitella kuinka paljon rakastamme ylihuomenna?

Rakastan sua Jari

Kesähittien äärellä

Tästä kesä voi alkaa
Nosta tanssija jalkaa
Kohta pääsee rytmiin
Hypnoosiin ja transsiin
Päättymättömät illat
Polttamattomat sillat
Aamuhetken taikaa
Keskikesän aikaa

Näillä sanoilla on hyvä aloittaa kesähitti postaus. Jäin jumittamaan Spotifyn ja Youtuben pariin metsästäen uusia ja vanhoja hittejä. Vitsit, mitä löytöjä. Näistä on osa päässyt täysin unohtumaankin. Nyt ne kuitenkin nostetaan takaisin tulevan kesän soittolistalle.

Vuosi 2014 kesällä ei juurikaan itsellä tapahtumia ollut. Pikku neidin syntymän jälkeen tuli päivät vietettyä kiltisti kotosalla sisällä kyhnöttäen. Kasmirin Vadelmavene kantautui kuitenkin meidänkin sohvan nurkkaan. Tuon kappaleen myötä olen tutustunut muuhunkin Kasmirin tuotantoon. Aivan mahtavaa musiikkia, pakko myöntää. Kävin jopa katsastamassa Kasmirin paikan päällä Kankaanpään Stage&Villissä.

2013 vuoden hittejä ovat Tuomas Kauhasen Enkeli ja Sini Sabotage feat. VilleGallen Levikset repee. Näistä molemmista hiteistä tulee mieleen ystäväporukalla toteutettu mökkireissu Parkanossa.

2012 hitteinä toimivat Cheekin Sokka irti ja Pariisin kevään Kesäyö, unohtamatta JVG:n Kran Turismoa. Näitä kuunnellessa mieli palaa tuonne samaiselle mökille takaisin. Nyt tosin vuoteen 2012, jolloin kyseinen mökki oli ensimmäistä kertaa meille vuokrattuna. Mahtavalla porukalla oltiin tuolloinkin liikenteessä.

2011 vuoden hittibiisi ei vaan voi olla tuomatta mieleen Suomen Jääkiekon maailmanmestaruutta. Kyseessähän on siis Pojun Poika saunoo. Lord Estin Reggaerekka herättää niin ikää muistot juhannuksesta Himoksella. Kyseiseltä reissulta mieleen nousee toinenkin kappale. Ei kesähitti kuitenkaan. Kyseessä siis Martti Servo & Napanderin kappaletta Ufo tarjosi kaakaon, mikä eräiden mielestä toimi oivana herätysmusiikkina. Mur! 

Ja kuka voisikaan unohtaa JVG:n Häissä. Pääseeköhän tätä biisejä fiilistelemään tulevissa kesähäissä? Oma kesähittimme taisi olla Kalajoen naiset. Vuodelta 2011 en mielelläni kuvia julkaise, eikä niitä paljoa edes koneelta löydy. Syy lyhyesti: nykyiseen Jenitaan +14kg.

"Muru hei takki auki, täältä tulee hauki". Kyllä. Vuoden 2010 kesähitti Kymppilinja & Mariska ja kappale nimeltä Minä. Ja kuka voisi unohtaa nämä:

 Cheek - Liekeissä

O-Zone - Dragostea Din tei

Aste - Poikkeus sääntöön

Tea Hiilloste - Tytöt tykkää

Mamba - Vielä on kesää jäljellä

Las Ketchup - Aserejé

Mr. President - Coco Jamboo

ja tietysti postauksen aloittanu Valvomon Mikä kesä.

Tähän kesäiseen edustuskuvaan on hyvä lopettaa.

Vuoden 2015 kesähittejä jänskätessä

Pilates

Pilates. Tuo uusi rakkauteni. 

Halusin tuoda liikunnan takaisin osaksi elämää. Huonon kunnon myötä päätin aloittaa jollain kevyellä. Jollain, millä ei ole mitään tekemistä hikijumpan kanssa. Jotain kevyttä, mutta kuitenkin jotain. Jotain muuta, kuin sohvalla makaamista. 

Huomasin vaatekaapistani urheiluvaatteiden kadonneen. Liekö niitä siellä koskaan ollutkaan. Päätin, että kunnon liikuntavarusteet saatuani, lähden mukaan jonkin näköiseen ryhmäliikuntaan. Ei muuta, kuin tilausta väsäämään. Vaatteiden saavuttua piti lupauksista pitää kiinni. Vaatteet motivoivat yllättävän suuresti. En olisi uskonut kunnon varusteiden vaikutusta.

Tuumasta toimeen. Ryhdyin tarkastelemaan Kankaanpään tarjontaa ja kiinnostukseni heräsi Kuntokeskus Palatsia kohtaan. Kevyimpinä vaihtoehtoina oli Pilates ja Rullahieronta. Kuulin ystäväni käyvän silloin tällöin samaisessa paikassa pilates tunnilla, joten päätin lähteä hänen matkaansa. Uuten paikkaan meneminen, kun on meikäläiselle aina niin haastavaa. Kaverin kanssa tilanne vähän helpottuu.

Tarkoitus oli kevyen liikunnan kautta tuoda paikka tutuksi ja sen myötä lähteä kokeilemaan jotain hikisempää touhua, mutta.. Aije, nyt olen myyty tuolle pilatekselle! On se vaan hieno laji. Eihän tässä malta mihinkään muuhun lajiin edes tutustua. Pilateksesta en luovu, mutta jotain uutta ajattelin piankin kokeilla.

Huomenna ajattelin suunnistaa Lavis tunnille. Lavis eli lavatanssijumppa. Tällä ei puolestaan ole mitään tekemistä Kuntokeskus Palatsin kanssa. Tästä lajista kiitos kuuluu Kankaanpään Voimistelijat ry:lle. Tästä lisää tulevassa postauksessa.

Liikunnallisin terveisin

Tahdon olla lapsi

Missä kohtaa tuo lapsen uteliaisuus päättyy ja meistä tulee tylsiä aikuisia? Milloin maailma tuntuu käyvän liian tutuksi? Koska tuo lapsekas seikkailu loppuu? Milloin annamme arjen askareille luvan toistua rutiinimaisesti päivästä toiseen? Milloin tulee vastaan se, kun ei enää voi käyttäytyä kuin lapsi, vaan meidän tulee käyttäytyä kuten aikuinen? Miksi niin moni asia on aikuiselta kiellettyä, mutta lapselle sallittua? Tai, jos ei nyt suoranaisesti kiellettyä, niin ainakin sitä katsotaan halveksuen.

En tarkoita, että meidän pitäisi vetää lattialla itkupotkuraivarit, kun emme ehtineet ensimmäisen sadan ihmisen joukkoon noutamaan ilmaista ämpäriä. En tarkoita, että unohdetaan päivän työt ja rutiinit ja kirmataan porukalla kohti leikkipuistoa. Avaanpa siis vähän tarkemmin ajatuksiani.

Tyttäreni on tällä hetkellä hieman päälle vuoden. Olimme eräänä päivänä yhdessä ostoksilla ja keskityin seuraamaan tarkemmin pientä lastani. Tarkkailin hänen suhtautumistaan muihin ihmisiin sekä sitä, miten muu maailma hänet huomioi. Olen vähän kateellinen pienelle lapselleni.

Jatkuvasti ihmiset katsovat tytärtäni silmiin ja hymyilevät hänelle. Aitoa ja kohteliasta hymyä. Nykäisevät jopa kaveriaan hihasta ”katso kuinka ihana pikkuinen”. Ja kaverihan katsoo. Hymyillen hänkin.

Ollessani yksin lenkillä, laskevat ihmiset tiukasti katseensa kohti asfalttia. Kamalaahan se olisi, jos vahingossa katseet kohtaisivat. Raskaana ollessani ihmiset puolestaan katsoivat minua silmiin ja väläyttivät iloisen hymyn suuntaani. Eivät enää. Mihinkä tuo kohtelias katse kaikkoaa suuren vatsakummun häivyttyä? Tai silloin, kun lapsi ei ole mukanani? ”Älä hymyile kellekään, koska se voi tarttua”, laulaa Haloo Helsinki. Lause on ivallinen. Ja niin tätä päivää.

Ihmiset pysähtyvät puhumaan tytölleni. Eri toten kehumaan häntä. ”Voi, kun sinä olet suloinen.” ”Reippaasti kävelet jo. Iso tyttö.” ”Aivan ihanat pienet vaaleanpunaiset kengät.” Pienelle positiiviset sanat ovat normaali ilmiö. Pientä ihmistä on helppo lähestyä. Hänelle on helppo ladella kehuja ja kohteliaisuuksia.

Missä ovat meidän aikuisten kauniit sanat toiselle aikuiselle? En tarkoita, että haluaisin vieraan ihmisen tulevan eteeni samanlailla lässyttämään. Saati sitten, että rupeaisivat vielä isoksi kutsumaan. Kävelynikin on jo ajan saatossa kehittynyt sen verran, etten kehuja tarvitse tässäkään asiassa. Mutta kukapa ei jostakin pienestä kehusta tykkäisi.  ”Vitsit, kun sulla on makee takki” ”Ihanan sävyinen huulipuna, sopii täydellisesti sinulle”. Koska sinä viimeksi kehuit henkilöä, joka ei ole sinulle se kaikista läheisin? Entäs, koska puolestaan kehuit sitä lähimmäistä? Itse kehuin erään puolitutun kassaneidin hiuksia vajaa viikko sitten. Enkä edes asioinut hänen kassallaan. Jos kysymys olisi esitetty tuota tekoa aikaisemmin, en olisi osannut vastata. 

Tyttäreni kaatui ahtaassa liikkeessä erään naisen takana. ”Anteeksi, anteeksi, en yhtään huomannut häntä takanani.”, pahoitteli nainen kovaan ääneen ja kiiruhti nostamaan pientä ylös. Nainen ei ollut edes hipaissut lapseeni. Lapsi vain sattui kaatumaan hänen takanaan. Kovin vankka, kun ei ole vasta kävelemään oppineen askel. 

Jokainen on varmasti tullut shoppailu reissullansa tönityksi. On kiilattu eteen alerekkiä kaivelemaan. Hyvä, ettei pahimpaan ruuhkaan käsistä viedä tavaraa. Senkin ovat varmasti jotkut kokeneet. Ja kaikki tämä tapahtuu yleensä ilman anteeksi sanaa. Ilman pahoittelevaa katsetta. Poikkeuksia löytyy asiassa kuin asiassa. Mutta yleisemmin nuo teot tapahtuvat ilman sitä pientä suurta sanaa. Jos samanlailla kompastuisin, kuin tyttäreni ja nyrjäyttäisin rytäkässä vielä nilkkani, ei auttava käsi olisi noin itsestäänselvyys. Useamman minuutin voisi joutua apua odottelemaan. Ehkä joutuisin apua itse pyytämään.  Jopa auttamistilanteessa ihmisillä on vaikeus lähestyä toista ihmistä.

Ostoskeskuksessa oli kaupan ja käytävän välissä lasi. Tyttäreni iski sormen lasiin kiinni. Alle minuutissa lasin toiselta puolen ohi käveli pieni poika. Hän katsoi tyttöäni silmiin, käveli kohti lasia ja iski sormensa kiinni lasin vastakkaiselle puolen. Sormi sormea vasten, lasi välissä. 

En ajatellut meneväni seisomaan tyttäreni tavoin ostoskeskukseen sormi kiinni lasiin seisomaan. Hulluksi leimaisivat. Ne, jotka ylipäätään uskaltaisivatkin katseensa lattiasta ylös nostaa. Ottaisimmepa me aikuiset kuitenkin kontaktia toiseen ihmiseen yhtä rohkeasti. Olisipa sisällämme samanlainen uteliaisuus asioihin. Samanlainen aito kiinnostus ympärillä oleviin ihmisiin. Minä olen aidosti kiinnostunut asioista ja ihmisistä. En vain uskalla aina näyttää sitä. Ehkä useampi meistä on kohdannut saman ongelman. Sitten on taas niitä, joita ei vain kiinnosta.

Lapseni kiinnostuessa tuntemattomasta ihmisestä jää hän tuijottamaan tätä. Tekee tämän vielä täysin häpeilemättä. Pää kiertää ja kiertää ja seuraa henkilöä. Tuijotuksen kohde ei koe edes vaivaantunutta oloa tuijotuksesta. Päinvastoin. Hän jopa hymyilee tyttärelleni. Kääntyy vielä kauempaa uudestaan katsomaan ja hymyilemään. Vieläpä vilkuttaa takaisin. Lapseni tuijottaa ja tuijottaa, kunnes kohde katoaa näkyvistä. Silmät valitsevat uuden seurattavan. 

En uskalla edes lähteä kokeilemaan samanlaista tekoa. ”Onko joku ongelma” kantautusi nopeasti korviini. Vähintäänkin nostettaisiin keskaria takaisin. Eipä tarvitsisi puhua tuntemattomalle. Tai ainakin katseellani saisin epämukavan olon toista ihmistä kohtaan. Ymmärrän kyllä. Olisihan se itsellekin vaivaannuttavaa olla tuijotuksen kohteena. Mutta miksi? Miksi lapsi saa tuijottaa ja olla utelias? Miksi minä en? Jos minua kiinnostaa, mitä ympärillä tapahtuu, täytyy katsominen tehdä salassa. Ja sitä vaivaantumisen määrää, jos toinen huomaa, että katsoin.

Meidän kaikkien pitäisi ottaa oppia lapsesta. Minunkin. Haluan olla luvan kanssa utelias. Haluan olla kiinnostunut. Haluan olla entistäkin kohteliaampi. Ottaa toiset entistä enemmän huomioon. Myös ne tuntemattomat.

Pää ylös asfaltista ja hymyillen kohti kesää!

Kaasoilua: Opastekyltit

Järkeiltiin morsmaikun kanssa opastekylttien tekoa. Alla pari kuvaa, mitkä omaa silmää eniten miellyttävät. Näytti vastaavanlaisia olevan morsiamen listalla. Morsiamen suosikit on kuitenkin morsiamen matkassa, joten nyt nautitaan tämän kaason kahdesta suosikista. Näistä ehdoton ykkönen on tuo alempi. Siinä vaan on sitä jotain.

Vielä ei ruvettu tosi toimiin kylttien nikkaroinnin osalta. Suunniteltiin, millainen kyltti tulee kokonaisuudessaan olemaan. Etunimet tulevat näkymään kylteissä kokonaan. Ei siis pelkät alkukirjaimet. Nimet kirjoitetaan jonkinlaisille laudoille (kuten yllä olevissa kuvissa). Lautojen väliin isketään sydän. Alapuolelle sijoitetaan vielä nuoli suuntaa näyttämään. Saas nähdä mitä tulee, kun nämä neidit yrittää vanerista leikata sydämen muotoista. Voi olla, että täytyy laittaa mies asialle. Lopullisia opastekylttejä odotellessa.

Aamuinen ylläripylläri

Murrr! Ihanaakin ihanempi aamuinen yllätys.

Unihiekka silmissäsi istahdat olohuoneen pehmeälle sohvalle. Tavoittelet leppoisampaa asentoa, joten oikaiset koivet edessäsi olevalle sohvapöydälle. Käsissäsi on kuppi kuumaa kahvia. "Hörppään tämän tässä rauhassa, ennen lapsukaisen aamupuuroa", ajattelet itseksesi. Mukavasti taaperokin on rauhassa omien touhujensa parissa.

Ei aikaakaan, kun lapsi ilmestyy eteesi. Hän ojentaa syliisi suuren valkoisen mukin. Mukin, jonka sijainti on tullut tutuksi Jarin yöpöydällä. Mukin, joka on yleensä vettä täynnä. Vilkaiset mukiin ja mitä.. muki on tyhjä? "Et oo tosissas", tulee ensimmäisenä suustasi. Katsot tuota pientä tyttöä, joka viattomin silmin katsoo silmiisi. Hänen sormensa nousee osoittamaan sängyn suuntaan. Vaikka lapsi ei osaa vielä puhua, on hänen sanottavansa aivan selvä "jos sen mukin sisältöä etsit, niin se on tuolla sängyn alla". No, mitäs pienistä ja sillai kai! 

Plikka siis päätti, että äipän neljän minuutin laiskottelussa on ollut jo kolme minuuttia liikaa. Josko loppupäivä saataisiin sujumaan vähän kivuttomammin.